Koivuhovin joulu

Joulu on juhlittu, välipäivät ollaan vaan

2015-12-27T19:59:00+02:00

Mistähän alkais - pikkujoulut ystävien kesken meillä kaksi päivää ennen joulua. Ruoka oli niin hyvää ja sitä oli niin riittävästi että eräs vieraista - joka oli vielä autokuskina - otti torkut ruoan päälle. Tein kanarullia ricotan, mozzarellan, pinaatin ja parmesaanin sekoituksella täytteenä, tomaattikastikkeessa, pinaattiriisin ja pastan kanssa, jälkiruoaksi aito italialaisreseptin tiramisu.

Sisko lähetti yllätyslahjan. Itsellään sydämen toinen puolisko.

Tädiltä tuli paketti ja

iki-ihana joulukortti. Nämä säästän jo vuosia.

Ja kuusi monessa osassa, syyllisiä siihen löytyy meiltä 2. Pikkuinen oppi irrottamaan joululampuista lamput!!! eli joululamput irroitettava...

Tulihan taas kinkulle kokoa - ja hintaa. Pakastin tuosta 2/3 ja 1/3 pääsi kinkuksi uuniin

Porkkanalaatikot menossa uuniin

Lanttulaatikko, ei ikinä näin hyvää kuin tänä vuonna.

Tästä kirjasta löytyy kaikki mun joulureseptini

Maksakastiketta maanantaina

Jauhemaksaa pari kiloa maksalaatikoita varten

Kinkku uunista ulos

Käytiin asioilla heti aattoaamuna - täällä täysin normaali työpäivä, mutta ehdin kotiin katsomaan Ylen Areenalta joulurauhan julistuksen

Kovasti se kinkku taas kutistui siellä uunissa. noin 5 kilon kinkusta tuli 2 litraa nestettä.

Ruispuuro ja sekametelisoppa

Kinkku sinappihunnullaan

Mun eka joululahja

Jouluaaton ateria, saunan jälkeen

Tädin joulupaketista paljastui

Eric sai multa lahjan

Jouluaamun aamiainen. Jouluaattona nukahdettiin jo kl 22 sohvalle ja 22.30 sänkyyn.... Aamiaista aloin laittelemaan 7.30 jouluaamuna- tämä on se vuoden odotetuin voileipä

Hius oli näköjään takertunut kahvikuppiin kun otin kuvaa, en minä sitä syönyt enkä juonut. Mutta kun hiuksia tippuu koko ajan.

Mun joululahjat. Edessäolevan 5-sakaraisen ostin itse itselleni ja Eric osti mulle Saksasta tuon ison missä on 3 paksua kynttilää. Ihanat, sopivat meidän kylppäriin kuin piste iin päälle.

Tapanin tarjontaa

Näiden neilikkaomenien jälkeen joulukuusi on saanut olla rauhassa, laitoin niitä 3 varteen kiinni. Alaoksilta lähtee vielä koristeita liikkeelle, mutta puussa ei enään kiipeillä.

Viivitaavi änkeää mun naaman päälle nukkumaan

Johan oli jouluilmat....

Tapaninpäivänä loppui sit jo lanttulaatikko ja lautanenkin vaihtui puolta pienempään.

Että sellainen joulu. Eric oli aaton vapaana ja sen jälkeen iltavuoroissa. Maanantai ja tiistai vapaata ja sit alkaa keskiviikkona pitkä yövuoroputki. Ei siis yhteistä uuttavuotta tänäkään vuonna. Ei tinanvalua. Ei erikoisruokia. Olen kissojen kanssa kotona, täällä on sellainen carbied-ampuminen - ampuvat jonkinlaisia pommeja maitotonkissa - joten kissat pelkäävät. Muuten menisin ystäville.

Ja viimeyön saunan jälkeen olin ulkona vilvoittelemassa, 13-asteista kun oli, ja otin kuvia täysikuusta. Nyt on sit kurkku karhea ja yskityttää.

Kuva-antia lyhyillä kommenteilla

2015-12-12T18:24:00+02:00

Yläkerran raput ovat viimeinkin maalatut.

Taas uudet virkatut tossut isännälle - jolta leikattiin leukaluuta, siksi niin kärsivä turvonnut näky. Ei sattunut.

Viivitaavi rakastaa keittiön takkaa, sen lähellä on kiva köllötellä lämmössä

Ikkunatkin saivat Lidlistä lumimaisemia

Ja kun minä olin ulkona ottamassa kuvia niin Viivitaavi keksi leikin...

Viirun piti päästä mukaan auttamaan, tiätty!

Kyläkomitea toi tervetuliaiskukkaset pihamaalle istutettavaksi. Puoli vuotta muuton jälkeen

Sitten oli kuusen kuivaharjoittelua

Ja porkkanat piti nostaa maasta ylös ennen ekaa adventtia

Mun adventtikalenteri. Hehkuviiniä.

Saunatuoksut saivat lumikoristeet

Siinä niitä,joulukoristelaatikoita poikineen

Kesäkynttilät on poltettava pois ennen kuin adventtikynttilät sytytetään

Ensin testattiin näillä koristeilla...

Olliepolli ja Viiru ovat aina sotajalalla, tai OP on ja Viiru pelkää

Ekana adventtina käytiin Amsterdamissa laittamassa hauta joulukuntoon. Pitkät ovat matkat hautuumaalle nykyään, 220 kilometriä yhteen suuntaan.

Ja Viiru keksi mitä joulukuusi tarkoittaa - kiipeilytelinettä!

Porkkanasatoa, lautasella olevat ovat 3-4 senttisiä

Nämä vadissa olevat ovat jo ihan pikkuporkkanakokoa, raastan ne pakkaseen odottamaan joulua.
Taas valkoinen piparitaikina

Ja Hollannin harmittavalla voitaikinalla tulee sit hölmön näköisiä joulutorttuja

Adventtiateria

Ja joulukuusi pitää näköjään riisua oksa kerrallaan...

Kissapipareita Joulupukinmaan reseptillä. En tee toiste

Piparit poikineen pääsivät peltirasioihin Saksan tuliaisiksi.

Joulupöytää rakentamassa

Muoviset joulukoristeet oli pakko ostaa...

Kuivaharjoittelut jatkuvat...

Joskus kaunis on tosi helposti tehtävissä, valolankaa vain.

Joulukalenteri paikoillaan

Pitkän eteisen joulupöytä

Sohvapöytä itsenäisyyspäiväksi

Kun on poliisin kanssa naimisissa niin aina ei itsenäisyyspäivänä juhlita... mutta raaka-aineista osa oli suomalaisia!

Lämmitys stoppas jostain syystä. Oli hiluvilu yöllä.

Heräsin kuitenkin kissan lämmitykseen, Viivitaavi änkee aina suuhun.

Näistä piti tulla valopalloja, mutta ne on ihan makkaroita.... Pitäis uittaa liimaseoksessa ja antaa kuivua ja tökätä sit valosarjat sisälle. Teen jo pienempiä, pyöreitä...

Sain mun parfyymikaapin vihdoinkin seinälle.

Makuuhuoneeseen jouluvaloja

Lidlin amaryllikset joulumukeihin kun alkoivat työntämään vartta ennen kuin ehdin ne istuttaa ruukkuihin.

Mun puolen litran glögimuki

Ihana ilta yksi kotona

Jouluvalot ikkunoissa

Dokkumin joulumarkkinoilla, Charles Dickens-aiheiset

Ja selfie kun tultiin kotiin

Sisko yllätti!!!!

Tein kissoille ruokaa itse - riisiä, puuroaineksia, kanaa ja kauralesettä ja kananmunaa ja voita.

Joulunauha vuodesta 2002 alkaen. Eli 14. joulu

On päästy näin pitkälle koristeluissa. Joka päivä saa korjata kuusta, mutta mikään ei ole rikkuvaa tänä vuonna.

Hauskaa joulunodotusta. Tästä ei nyt tullutkaan sellaista joulukalenteria kuin suunnittelin, mutta joulua rakennetaan minkä säryiltä kerkiää.

Joulua kohti ilman kuvia

2015-12-08T20:30:00+02:00

No johan töppäs taas Vuodatus. Latasin kuvia ja ne taas kerran hävis johonkin bittiavaruuteen.

Joulukuusi on pystyssä vaikkakin se on koottava uusiksi joka päivä, kisut tykkää kiipeilypuusta... pipareita on paistettu, joulu alkaa leviämään koko taloon. Palailen kun on kerrottavaa kuvien kera.

Tulipa mieleen, luinpa juttua...

2015-12-02T23:04:00+02:00

Eräässä ryhmässä tuli eteen kysymys että miten valmistaudun jouluun - että onko minulla joku oma joulukansioni. No, minullahan on joulukaappini, ja toiveessa on että olisi jouluhuonekin joskus vintillä. Mutta on minulla jo vuosia ollut amerikkalainen joulukansio. Joka vuosi printtaan uudet sivut, sitten ne unohtuvat jonnekin ja kirjoittelen niitä ylös. Aiemmin toimin sen joulukansion mukaan, kun Vuodatus vielä toimi kunnolla. Nyt kun vanhat kuvat ovat hävinneet niin ei tee niin kovasti enään mieli noita juttuja nettiin laittaa. Joten ajattelin sitten ihan kynällä kirjoittaa tänä vuonna Koivuhovin joulukirjan, sellaisetkin jutut missä idea ei ole ollut minun alunperin. Ehkä jonain vuonna sitten uskallan kaiken täälläkin julkaista. Siihen asti kuvia laitan ja vähän kerron mitä olen touhunnut...

Eilen tuli leivottua vaaleita joulupipareita ja jopa joulutorttuja ja joimme hehkuviiniä päälle. Joululaatikoita on purettu ja hieman lisää tuli ostettua - rikkoutumattomia palloja meidän kuusiterroristeillemme... En taida koristella kuusta ennen kuin Viiru lopettaa oksien pudottelun.

Koivuhovissa lämpenee

2015-11-24T11:27:00+02:00

Villasukat tuli virkattua. Dropsista löytyi malli.

Keittiöönkin tuli lämmitin, puulämmöllä! Ja me aloitimme 3 pv detoxin.

Joulutontut

2015-11-20T18:58:00+02:00

Tuli virkattua muutama tonttu. Ison tein jo ennen kuin löysin ohjeen noihin pikkuisiin. Sitten vähän muuttelin (enhän se muuten olisi minä) ja kun mulla on niitä virkattuja joulukuusiakin niin taitaa tulla yksi pöytä täyteen virkkuita.

Nyt olen virkkaamassa itselleni villasukkia - saas nähdä miten käy...

Ainakin miehen kolleegat ilahtuivat

2015-11-12T22:21:00+02:00

Eilen laitoimme ulkolyhdyt palamaan ja asetuimme odotusasemiin kl 18.30 - silloin oli lapsilla kokoontuminen kylätalolla. Ei kuulu ei näy. Tunnin jälkeen siirryimme olohuoneeseen TV:n ääreen. Puoli tuntia myöhemmin kuului lasten naurua, menimme ovelle ja siellä oli 5 lasta laulamassa. He saivat pakettinsa ja ilahtuivat, kuten myös kaksi äitiä jotka ilahtuivat erityisen paljon saadessaan muovimukillisen glögiä mukaansa.

Eli Eric sai viedä piparipusseja työkavereilleen - jotka ilahtuivat suuresti. Eivät olleet saaneet omia "pussukoita" lapsuuden jälkeen. Eli mä oon taas kaikkien suosikkivaimo hetken aikaa...

Facebookissa sitten kyselin että missäs se kulkue oikein oli - kuulemma keskustassa (200 metriä pitkä katu, jolla noin 12 taloa) ja ilmoitus että pienessä kylässäkin on niin paljon taloja ettei kaikkiin ehditä. Mitäs sitten mainostitte. Pöh!

No, ainakin sain aikaa miettiä syntyjä syviä Pyhän Martinuksen elämänkertaa tutkiessani. Ja tulin myös siihen tulokseen että meillä on kylän valoisin koti.

Keittiön ikkunoilla on jo joulukyntteliköt - vaikka eivät olekaan vielä valaisemassa.

Valmistautuminen huomiseen Martin päivään

2015-11-11T00:42:00+02:00

Pyhä Martti ja Martin Luther
Pyhä Martti, Martinus Toursilainen (316-397), on yksi keskiajan rakastetuimpia pyhimyksiä.
Hänet tunnetaan maailman köyhien ja vaivaisten suojelijana ja kristillisen veljeyden esikuvana.
Legenda kertoo, että hän oli roomalaisen armeijan sotilas, joka kylmänä talvi-iltana kohtasi kerjäläisen Amiensin kaupungin porteilla Ranskassa. Hänellä ei ollut mukanaan ruokaa eikä rahaa, joten hän halkaisi miekallaan viittansa ja antoi siitä toisen puolen palelevalle miehelle. Seuraavana yönä hän näki unen, että Jeesus oli ollut tuon kerjäläisen hahmossa. Hän otti kasteen, erosi armeijan palveluksesta ja ryhtyi lähetystyöntekijäksi.
Hänestä tuli Toursin piispa vuonna 371. Toursissa hän kuoli 11. marraskuuta vuonna 397.
Martin Luther (1483-1546) syntyi 10. marraskuuta, ja seuraavana pyhimyksen päivänä, joka oli Pyhän Martin päivä 11. marraskuuta, hänet kastettiin.
Luther, joka työskenteli yliopistoprofessorina Wittenbergissä, käänsi Uuden Testamentin saksaksi, kansan kielelle. Martin Luther, Uuden Testamentin saksantaja ja myös Agricolan opettaja, toimi Wittenbergin yliopistossa professorina. Hän taisteli katolisen kirkon epäkohtia vastaan, mikä aiheutti kiivasta kuohuntaa. Luther joutui piiloutumaan Wartburgiin, mutta uskonpuhdistus oli jo päässyt valloilleen ja sai jalansijan monissa Saksan alueen valtioissa sekä Pohjoismaissa. Martin Luther ei pitänyt pyhimysten palvontaa sopivana, joten mm. siitä ja anekaupasta luovuttiin kaikissa protestanttisissa kirkkokunnissa.
Martinpäivän perinteitä
Martinpäivän perinteet poikkeavat toisistaan eri puolilla Eurooppaa, mutta tavallisesti Martinpäivänä lapset tuovat lyhtykulkueessa valoa kaduille, poltetaan Martinpäivän kokkoa, syödään Martinpäivän hanhea ja erilaisia päivän perinteisiin kuuluvia pullia, sekä esitetään näytelmiä, jotka pohjautuvat Pyhän Martin ja kerjäläisen kohtaamiseen.
Usein lapset myös vaeltavat lyhtyjen kanssa talosta taloon, joissa he laulavat lyhtylauluja ja saavat esityksestään palkkioksi karamelleja tai muuta pientä naposteltavaa.
Martinpäivää vietetään muun muassa Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Portugalissa ja Englannissa, sekä monissa muissa maissa.
Martinpäivän lyhtykulkuetta johtaa usein hevosella ratsastava Pyhä Martti, jolla on seurassaan kerjäläinen ja Martin Luther. Heitä seuraavat lapset, jotka kantavat lyhtyjä käsissään ja laulavat lyhtylauluja.
Martinpäivän tulet tuovat symbolisesti valoa pimeyteen. Samalla ne puhdistavat vanhan vuoden synnit. Moni paikoin poltetaan kokkoa, mutta myös lyhtykulkue saattaa olla ainoa valon tuoja.
Martinpäivän hanhi on vanha kansanperinne. Martinpäivänä alkoi maanviljelijöillä uusi tilivuosi: palvelusväki sai palkkansa, maista solmittiin vuokrasopimukset, jne. Eläimet, joita ei ollut varaa ruokkia talven yli, teurastettiin, ja myös hanhet kuuluivat näihin eläimiin. Niinpä muodostuikin perinteeksi hanhen syöminen Martinpäivänä, sillä herkuttelun jälkeen alkoi adventin paasto. Teurastettu hanhi, olki- ja viljapukit karkottivat myös pahat henget saadusta sadosta.
Martinpäivän näytelmä pohjautuu legendaan Pyhästä Martista, joka halkaisi miekallaan viittansa ja antoi siitä toisen puolen kerjäläiselle.
Martinpäivä on 1800-luvulta ollut erityisesti lasten juhla.
Osin historialliset tapahtumat tuodaan nykypäivään ja näytetään, kuinka vielä tänäänkin lapsi voi ”jakaa viittansa”, kuten Pyhä Martti aikoinaan teki.
Martinpäivän leivonnaisista tunnetuimpia ovat Martinpäivän sarvet. Tarkoituksena on jakaa leipä toisten kanssa. Joillakin protestanttisilla alueilla näitä nimitetään myös ”Lutherin sämpylöiksi”. Leivonnaisten nimitykset vaihtelevat sen mukaan, muistetaanko Pyhää Marttia vaiko Martin Lutheria.
Martinpäivänä saatetaan yhtä hyvin tarjota myös rinkilöitä tai piippusuisia pullaukkoja.
Pyhä Martti, Legenda
Pyhä Martti, mahtava piispa, yli ratsasti Ranskanmaan, jalo alla jalkova orhi, kaks knaappia seurassaan.
Tuli ryöväri vastahan tiellä: "Hei, henki tai kukkaro!"
Pyhä Martti, mahtava piispa, pään herjalta halkaisi jo.
Taas eespäin ratsahat rientää; puri pakkanen ytimiin, hevon harja huurtehin hohtaa, jää kasvavi kannuksiin.
Lyhyt päivä maillehen vaipuu.
Tuli vastahan matkamies, kodin onni ei kukkinut hälle, ei vilkkunut lempeä lies.
Hän matkamies oli mieron avojalkainen, avopää, ei varrellaan edes vaippaa vilutuulessa lämmittävää.
Hän kurkottaa käden sairaan: "Ropo köyhälle, herra, suo!"
Pyhä Martti, mahtava piispa, nyt knaappinsa viittaa luo.
Rovon köyhälle tarjota tahtoo.
Tuo virkkavi knaappi näin: "Jo kukkaro tyhjä on, herra, vaikk' kääntäisit nurinpäin. Kaikk' annettu ammoin on kulta, myös ehtynyt kupari on, on meilläkin kylmä ja nälkä, tie eessämme loppumaton."
Pyhä Martti, mahtava piispa, ei miettinyt kauempaa, löi kahtia viittansa kalliin: palan suuremman kerjuri saa.
Taas eespäin ratsahat rientää; puri pakkanen ytimiin, yön taivas tähtihin ratkee, mut tähdissä kuiskailtiin:
"Kunis ratsastaa Pyhä Martti, sinis järkkyvät sydänten jäät, sinis kerjurilla on suojaa ja putoo konnien päät."
- Eino Leino (1878 - 1926) -
Marttilan kirkkoherrakunnan 500 -vuotisjuhlaan Helsinki 1909, J. Simeliuksen Perillisten Kirjapaino-osakeyhtiö sivulta http://www.marttila.fi/Default.aspx?id=323737
Martinpäivän tarinoita
Pyhä Martti ja kerjäläinen
Olipa kerran Pyhä Martti, joka rakasti lähimmäisiään koko sydämestään. Hän eli kauan, kauan sitten Unkarissa, jossa hänen isänsä palveli roomalaisena sotilaana. Isä rakasti työtään sotilaana, joten hän ajatteli, että hänen poikansakin pitäisi ruveta sotilaaksi. Martti vain ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan, sillä Martti kävi paljon mieluummin kirkossa rukoilemassa. Hänen vanhempansa eivät ymmärtäneet, miksi hän teki niin, sillä he eivät uskoneet Jeesukseen. Niinpä he pitivät hänen kirkonkäyntiään täysin turhana. Isän tahto toteutui ja viisitoistavuotiaana Martista sitten tuli sotilas. Hän sai miekan, hevosen ja lämpimän sotilasmanttelin, samanlaisen kuin hänen isälläänkin. Eräänä hyytävän kylmänä iltana Martti ratsasti Ranskassa Amiensin kaupunkiin. Matka oli hyvin pitkä, ja Martti oli iloinen, että hän saattoi kietoutua lämpimään viittaansa. Kun hän lähestyi kaupungin portteja, hän huomasi yhtäkkiä tumman hahmon portin vieressä istumassa. Martti ratsasti hahmon luo, ja näki miehen, jolla oli yllään vain ohuet, repaleiset vaatteet. Miestä paleli, sillä hän oli istunut viimassa jo pitkään. Martin nähdessään mies huudahti: ”Ole kiltti, auta minua!” Hän oli anellut apua jo monilta ohikulkijoilta, mutta kukaan ei ollut kiinnittänyt häneen huomiota, vaan kaikki olivat vain jatkaneet matkaansa. Martin tuli sääli kerjäläistä. Niinpä hän otti viittansa ja halkaisi sen miekallaan kahtia. Toisen puolen hän kietoi kerjäläisen ympärille ja toisen piti itsellään. Nyt ei kummankaan tarvinnut olla viluissaan. Martti oli iloinen, kun oli voinut auttaa kerjäläistä. Hän ei jäänyt odottamaan kiitosta, vaan karautti ratsullaan saman tien matkoihinsa.
Katkelma kirjasesta: „Martinsheft in der Gemeinde“, toimittanut Bonifatiuswerk, Paderborn 1975, 2. painos 1988. Teksti sivulta: http://www.martin-von-tours.de/literatur/kindervortrag.html.
Martinpäivän tarinoita
Pyhä Martti halkaisee viittansa
Niinä aikoina, kun Pyhä Martti eli, keisari oli säätänyt, että kaikkien sotilaiden poikien oli myös astuttava isänsä ammattiin. Niinpä myös Martin täytyi, vastoin tahtoaan, 15 vuoden iässä liittyä armeijaan. Marttia ei ollut vielä kastettu kristityksi. Siitä huolimatta hän käyttäytyi eri tavalla kuin muut sotilaat – hän oli kiltti tovereilleen, ja rakasti lähimmäisiään. Hän oli paljon kärsivällisempi ja vaatimattomampi kuin toiset. Hänen toverinsa kunnioittivat häntä, ja heidän mielestään hän muistutti jo silloin enemmän munkkia kuin sotilasta. Vaikka hän ei ollut vielä saanut kastetta, hän eli kuin kristitty: kävi sairaiden luona, auttoi köyhiä, ruokki nälkäisiä. Palkastaan hän jätti itselleen vain sen verran, että se juuri ja juuri riitti hänen päivittäisiin tarpeisiinsa. Eräänä hyytävän kylmänä päivänä Martti oli ratsastamassa. Hänellä oli mukanaan vain aseensa ja yksinkertainen sotilasviittansa. Silloin hän huomasi Amiensin kaupungin porteilla kerjäläisen, jolla oli vain ohuet, repaleiset vaatteet yllään. Kerjäläinen anoi ohi kulkevilta ihmisiltä apua, mutta turhaan. Martti ymmärsi, että hänen täytyi auttaa kerjäläistä. Mutta mitä hän voisi tehdä? Eihän hänellä ollut mukanaan kuin sotilasviittansa. Niinpä hän otti miekkansa ja halkaisi viitan kahtia. Toisen puolen hän antoi kerjäläiselle, ja kietoutui sitten itse toiseen puolikkaaseen. Ympärillä olevat ihmiset purskahtivat nauruun, niin hullunkuriselta Martti näytti puolikkaassa viitassaan. Monet kuitenkin häpesivät, etteivät itse olleet auttaneet kerjäläistä, vaikka he olivat paljon varakkaampia kuin Martti. Seuraavana yönä Martti näki unen, että Kristuksella oli yllään hänen sotilasviittansa puolikas, jonka hän oli antanut kerjäläiselle. Unessa hänen käskettiin katsoa miestä ja viittaa tarkasti. Silloin Martti kuuli Jeesuksen sanovan kuuluvalla äänellä ympärillä seisovalle enkelten joukolle: ”Martti, jota ei vielä ole kastettu, on pukenut ylleni tämän viitan.” Jeesus Kristus muisti sen, mitä hän kerran oli sanonut: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25, 40.) Jeesus paljasti, että hän oli ollut kerjäläinen, jolle Martti oli antanut viittansa puolikkaan. Osoittaakseen, kuinka arvokas teko oli, hän näyttäytyi viitta yllään Martille unessa. Martti ei rehennellyt unellaan, vaan ymmärsi, että hänen hyvä tekonsa oli Jumalan johdatusta, ja hän otti pyhän kasteen 18-vuotiaana.
© Dr.theol. Manfred Becker-Huberti, Köln Teksti sivulta: http://www.martin-von-tours.de/legenden/index.html. Martinpäivän tarinoita
Lyhtysatu
Olipa kerran tyttö, joka käveli tietä pitkin ja kantoi iloiten valoa lyhdyssä.
- lyhtylaulu -
Mutta sitten nousi tuulenpuuska, joka puhalsi lyhdyn sammuksiin.
”Voi”, sanoi tyttö surullisena, ”kuka sytyttää lyhtyni uudelleen?”
Vaikka hän kuinka katseli ympärilleen, ei hän nähnyt ketään, joka olisi auttanut häntä. Silloin kuului polulta kuivien lehtien joukosta rapinaa. Mikä se siellä tepsuttelee, kuljeskelee? Siili se on, pieni piikikäs otus.
”Voi kiltti siili”, sanoi tyttö, ”tuuli on puhaltanut lyhtyni sammuksiin, kuka sen sytyttäisi uudelleen?”
”En tiedä”, siili vastasi, ”kysy muilta, en voi enää viipyä, on kiire, kiire kotiin lapsieni luo.”
Niin tyttö jatkoi matkaansa. Mutta mikä se siellä tulee ja mur-mur-murisee? Sehän on karhuvaari.
”Voi kiltti karhu, tuuli on puhaltanut lyhtyni sammuksiin, kuka sytyttäisi sen uudelleen?”
Karhu keinuttaa suurta karvaista päätään: ”En tiedä, kysy muilta. Olen väsynyt, minun täytyy levätä, nukkua, mur-mur.” Ja kukapa siellä hiipii hiljaa ruohikossa?
Ovela kettu. Se nostaa kuononsa ilmaan ja nuuhkii.
Sanoo tytölle: ”Mitä sinä täällä metsässä teet? Mene vikkelästi kotiin. Minä haluan hiipiä ja vaania, ajat hiiret pakoon.” Tyttö istuutui kivelle ja alkoi itkeä: ”Eikö sitten kukaan halua auttaa minua?”
Sen kuulivat tähdet ja ne sanoivat: ”Aurinkomuorilta sinun pitää kysyä, hän auttaa sinua.”
Silloin tyttö rohkaisi mielensä ja jatkoi matkaansa. Pian hän tuli pienen mökin luo.
Mökissä istui vanha vaimo kehräämässä rukin ääressä.
Tyttö sanoi: ”Etkö tietäisi tietä auringon luo, etkö lähtisi mukaani?”
”Minun täytyy kehrätä ahkerasti, kehrätä hienointa lankaa. Mutta lepää hiukan täällä minun luonani, sinulla on vielä pitkä matka edessäsi.”
Ja kun tyttö oli levännyt, otti hän lyhtynsä ja jatkoi matkaa ja tuli toisen pienen mökin luo.
Mökissä asui suutari, joka istui koputtelemassa vasaralla kenkiä.
”Hyvää päivää”, tervehti tyttö, ”etkö tietäisi tietä auringon luo, etkö lähtisi mukaani?”
”Voi ei”, sanoi suutari, ”minulla on paljon kenkiä korjattavana. Mutta lepää vähän luonani, sinulla on vielä pitkä matka edessäsi.”
Ja kun tyttö oli levännyt, otti hän lyhtynsä ja jatkoi matkaa.
Viimein hän näki kaukana korkean vuoren.
Tuolla korkealla aurinko varmasti asuu, hän ajatteli ja alkoi juosta vuorta kohti kevyesti kuin peura.
Matkalla hän kohtasi lapsen, joka leikki pallolla.
”Tule mukaani”, sanoi tyttö, ”lähdemme Aurinkomuorin luo”.
Mutta lapsi halusi mieluummin leikkiä pallon kanssa niityllä.
Silloin tyttö jatkoi matkaansa yksin ja nousi yhä korkeammalle vuorelle. Mutta sieltäkään hän ei löytänyt aurinkoa.
”Minä odotan, kunnes aurinko tulee”, ajatteli tyttö ja istuutui maahan. Mutta koska hän oli pitkästä matkasta väsynyt, painuivat hänen silmänsä kiinni ja hän vaipui uneen. Mutta aurinko oli jo nähnyt tytön ja katsellut häntä kauan, ja kun tuli ilta, kumartui aurinko taivaalta tytön puoleen ja sytytti hänen lyhtynsä.
Silloin tyttö heräsi. ”Voi, minun lyhtyni palaa jälleen!”, hän iloitsi, hyppäsi ylös ja lähti iloisena jatkamaan matkaan.
Ja taas hän tapasi lapsen. ”Minun palloni on kadonnut”, sanoi lapsi.
”Odota, minä valaisen lyhdylläni”, sanoi tyttö. ”Siellä se on”, huusi lapsi ja juoksi laulaen tiehensä.
Tyttö jatkoi matkaansa alas laaksoon, kunnes tuli uudelleen suutarin talon luo.
Suutari istui surullisena tuvassa: ”Tuleni on sammunut ja käteni ovat kylmästä niin kankeat, etten voi korjata kenkiä.” ”Minä sytytän lyhdylläni tulen uudelleen”, sanoi tyttö.
Niin hän teki, ja suutari lämmitteli käsiään ja sai taas ahkerasti ommella ja koputella kenkiä.
Tyttö jatkoi matkaansa ja tuli taas vanhan vaimon talolle. Tuvassa oli pilkkopimeätä. ”Valoni on sammunut”, sanoi hän, ”en voi enää kehrätä.”
”Minä sytytän lyhdylläni valosi”, sanoi tyttö iloisesti.
Lopulta tyttö tuli metsäaukiolle, ja kaikki eläimet heräsivät lyhdyn kirkkaaseen loisteeseen.
Kettu nuuski ja siristeli silmiään.
Karhuvaari murisi ja painautui syvemmälle talvipesäänsä.
Siili tepsutteli uteliaana lähemmäksi:
”Mikä suuri valo tämä on?”
Ja pieni lyhdynkantaja, hän lähti iloisena kotiaan kohti ja lauloi: ”Mä kannan lyhtyni tulta...”
Satu saatu Joensuun Steinerpäiväkoti Päivänsineltä
Martinpäivän tarinoita
Lämmin sydän avaa ovia - Claus Peter März -
Olipa kerran – näin tarina kertoo – pieni kaupunki, jossa ihmiset elivät onnellisina. He eivät riidelleet, auttoivat toisiaan missä voivat, eivätkä jättäneet ketään pulaan. Eräänä päivänä syttyi kuitenkin suuri sota, ja pienen kaupungin asukkaat kohtasivat paljon epäonnea. Ensin tulivat sotilaat, jotka tunkeutuivat taloihin ja ryöstivät kaiken, minkä käsiinsä saivat. Sitten tulivat pakolaiset, jotka pyysivät leipää – ja ihmiset, joilla ei ollut enää mitään, eivät tienneet, miten auttaa heitä. Sitten tulivat rosvojoukot, jotka veivät kaiken jäljelle jääneen. Ihmiset olivat köyhiä, heillä ei ollut enää kerrassaan mitään. Kun vihdoin koitti rauha, ja ihmiset alkoivat jälleen rakentaa talojaan ja viljellä peltojaan, kaupungin asukkaat sanoivat toisilleen: ”Tämä ei saa toistua. Me pystytämme kaupungin ympärille muurin, niin korkean, ettei kukaan voi kiivetä sen yli. Me kaivamme kaupungin ympärille vallihaudat, niin syvät, ettei kukaan voi ylittää niitä. Me rakennamme kaupunkiin portit, niin jykevät, ettei kukaan voi murtaa niitä. Emmekä me päästä ketään tuntematonta sisään, sillä tuntemattomat ovat tuoneet meille epäonnea. Me pysymme yhdessä, ja tästä päivästä lähtien on jokainen tuntematon meidän vihollisemme. Silloin ei kukaan voi vaatia meiltä leipää, kukaan ei voi tunkeutua taloihimme, ja me saamme vihdoin elää rauhassa.” He olivat hyvin peloissaan ja alkoivat heti toteuttaa suunnitelmaansa. He pystyttivät kaupungin ympärille muurin, niin korkean, ettei kukaan voinut kiivetä sen yli. He kaivoivat kaupungin ympärille vallihaudat, niin syvät, ettei kukaan voinut ylittää niitä. He rakensivat kaupungille portit, niin jykevät, ettei kukaan voinut murtaa niitä. Ja kun he olivat valmiita, he sanoivat: ”Nyt me saamme vihdoinkin elää rauhassa.” Aluksi toive näytti toteutuvan. Pahantekijät eivät pyrkineet kaupunkiin, sillä he tiesivät, että se oli hyvin suojattu. Matkalaiset ja kerjäläiset kiersivät kaupungin myös kaukaa. Ja jos joku joskus sattui kaupungin porteille, vartija lähetti hänet pois: ”Vieraat eivät ole tänne tervetulleita. Menkää muualle. Teistä ei ole meille hyötyä, emmekä me halua teitä tänne.” Kaupungin maine kiiri kaikkialle valtakuntaan, eikä kukaan enää halunnutkaan käydä siellä. Asukkaat saivat olla kaikessa rauhassa. Kukaan ei häirinnyt heitä, kukaan ei välittänyt heistä, he olivat turvassa jykevien porttien takana. Oikeastaan heidän olisi pitänyt olla iloisia: kaupunki kuului ainoastaan heille, kadut ja talot kuuluivat ainoastaan heille, kukat kukkivat vain heille, ja kirkon kello löi tunteja vain heille. Heidän ei tarvinnut jakaa mitään kenenkään kanssa, eikä heidän tarvinnut pelätä kenenkään vievän heiltä mitään. Mutta he eivät olleet iloisia. Pian he pistivät talojensa ovet säppiin myös toisiltaan, niin kuin he olivat teljenneet kaupungin portit vierailta. Talojen asukkaat alkoivat pelätä, että naapurilla olisivat asiat paremmin kuin heillä itsellään. Heistä tuli epäluuloisia ja katkeria. Eräänä päivänä tapahtui jotain kummallista: Kaupungin porteille ilmestyi yhtäkkiä kolme lasta. Heillä oli vain lumppuja yllään, ja he näyttivät riutuneilta ja nälkäisiltä. He olivat eksyneet, ja pyysivät päästä sisään, ettei heidän tarvitsisi nääntyä nälkään. Vartijat tosin lähettivät heidät tiehensä, mutta he olivat niin väsyksissä, etteivät voineet enää liikahtaakaan, vaan jäivät yöksi portille makaamaan.
Seuraavana aamuna muutamat kaupungin asukkaat eivät voineet enää antaa heidän maata siinä. Jyhkeä kaupungin portti, jota ei ollut avattu enää vuosiin, työntyi raolleen. Varovasti asukkaat toivat väsyneet lapset kaupunkiin. Yhtäkkiä kaikki alkoivat huolehtia heistä: yksi toi vaatteita, toinen ruokaa, kolmas antoi heille yösijan... Jokainen tahtoi tehdä jotakin. Jo kolmen päivän kuluttua lapset voivat niin hyvin, että saattoivat jatkaa matkaansa. Kaupungin asukkaat antoivat heille paljon lahjoja mukaan, kiipesivät kaupungin muureille ja saattoivat heitä katseellaan, kun he pian hävisivät etäisyyteen. Lopulta joku sanoi: ”Olipa mukavaa ottaa vieraita vastaan. Aivan kuin olisi antanut suuren lahjan. Me emme saa enää linnoittautua kaupunkiimme. Meidän täytyy avata porttimme sepposen selälleen. Kaikki ovat tervetulleita kaupunkiimme.” Niin he työnsivät kaupungin portit auki. Samalla he avasivat myös sydämensä muille ihmisille. Pian he huomasivat, etteivät he vieraanvaraisuudessaan vain antaneet lahjoja, vaan vieraat toivat muassaan heille suuren lahjan — sanotaanhan, että antaessaan saa.
Katkelma kirjasesta Helga Mondschein: „St. Martin“, julkaisija St. Benno-Verlag, Leipzig, 1993. Teksti sivulta: http://www.martin-von-tours.de/literatur/predigt.html.
Martinpäivän rukous
Rakas Isä taivaassa, joka rakastat kaikkia ihmisiä ja tahdot, että myös me rakastamme lähimmäisiämme,
Auta ihmisiä, jotka ovat hädässä.
Anna ihmisille voimaa ja ymmärrystä auttaa köyhiä ja jakaa omastaan, kuten Martti teki.
Anna meidän jakaa iloa niille, jotka eivät pääse tänne juhlimaan kanssamme.
Anna valosi loistaa perheissämme ja päiväkodeissamme, kouluissamme ja työpaikoillamme, kaikkialla, jotta voisimme ymmärtää ja auttaa toisiamme paremmin.
Auta lapsia, jotka joutuvat elämään maanpaossa.
Poikasi Jeesus on näyttänyt, kuinka mekin voimme jakaa rakkauttasi.
Opeta meitä auttamaan tarvitsevia, kuten Martti teki.
Katkelma kirjasesta: „Martinsheft in der Gemeinde“, toimittanut Bonifatiuswerk, Paderborn 1975, 2. painos 1988. Teksti sivulta: http://www.martin-von-tours.de/literatur/fuerbitten.html.

Pohdittavaa
Mikä Martin teoissa on niin ihmeellistä?
Saiko Martti jotakin palkakseen, kun hän auttoi kerjäläistä?
Saiko hän rahaa, mainetta tai kunniaa?
Halusiko hän kiitosta?
Onko minun elämässäni ihmisiä, jotka auttavat minua?
Onko joku, joka tarvitsisi apuani?
Miten voin auttaa ystävää, äitiä, isää, siskoa, veljeä, mummoa, vaaria tai naapuria?
Mitä voin antaa toisille?
Onko minulla jotain, mitä jakaa, niin kuin Martti jakoi viittansa?
Milloin voin auttaa? Kerran päivässä, tai sunnuntaisin, tai silloin kun ehdin, vai milloin?
Täytyisikö ihmisten selvitä yksin, ilman apua?
Mitä tarkoitetaan sanonnalla ”Ystävä hädässä tunnetaan”?
Miltä auttaminen tuntuu?
Tuleeko siitä hyvä mieli?
Onko toisen auttaminen itseltä pois?
Lisääntyykö rakkaus rakastamalla?

Lähde http://www.lcraisiomartinus.org/

Näinä pakolaistulvan päivinä ehkä meidän jokaisen on löydettävä oma Marttimme sisältämme... mutta minä olen valmistellut pienen kylämme pienille lyhdynkantajille pikku pussukat missä on pipareita, namuja ja pikku yllätyksiä... kyläntalolla nuo pikkuiset valmistelivat lauantaina lyhtynsä joten jonkinlainen kulkue kiertää kylämme ympäri. Me varaudumme jo laittamalla kynttilälyhdyt etupihalle...

Jos alkais joulun tekohon

2015-11-10T20:57:00+02:00

Kyllä se joulu Koivuhoviinkin tulee, vaikkakin puuskittain.

Tämä postaus on täynnä kuvia, yritän laittaa ne kronologiseen järjestykseen, joskin uusi hollantilainen näppäimistö hieman vaikeuttaa normaalirutiineja.

Jahas, mistäs aloitettais?

Meillä leivottiin - vaaleita joulupipareita, helpolla reseptillä. 11.11. kun on Martinpäivä, niin lapset kiertelevät talosta taloon lyhtyjen kanssa, tuoden valoa, ja täyttäen sitten omia korejaan namuilla, pipareilla, mandariineilla ja pikkulahjoilla. Joten paras ystävättäreni Hollannissa Luz ja minä päätimme sitten leipoa pipareita.

Joulun vaaleat piparit

500g voita
500gsokeria
5 munaa
n. 1kg vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
( 3 tl vaniljasokeria)
kanelia ym. mausteita maun mukaan - nämä piparit on lapsille joten ihan peruspiparit

Sekoita pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
Kanamunat lisätään vaahtoon
Vehnäjauhot ja leivinjauhe yhdistetään ja lisätään vähän kerrallaan taikinaan.
Annetaan olla yön yli jääkaapissa leivin liinalla peitettynä.
Leivotaan piparit.
200 astetta n.10 min.

Tässä se kaksi kiloa taikinaa on menossa jääkaappiin yöksi

Ja täytyyhän kulho putsata - meidän pikkukisut Viivitaavi ja Viiru ovat kovasti makean perään

Eka pellillinen kärähti tietysti - mutta tulipahan testattua uunin "kuumat pisteet"

Niin, täytyihän ne koristellakin. Ostin Dr Oetkerin valmiita koristepursoteputkiloita. Peukalot kyllä hieman kipeytyivät. Pikkutipuset ovat olevinaan hanhia, näin Martinpäivän juhlaruoka kun on uunissa paistettu hanhi...

Sitten pitkä askarteluputki - löysin netistä fontteja eli kirjaintyyppejä ja latasin ne koneelleni. Ne tekevät kranssin kirjaimen ympärille ja ne löytyvät täältä Actionista ostin halpoja kuutioita - myyvät useampia sanakokonaisuuksia ja nappasin kolme sen kummemmin valikoimatta... Sitten alkoi kirjainten suurentaminen, tulostaminen, värittäminen ja leikkaaminen ja liimaaminen.

Muuten kaikissa kuutioissa on sama kirjain joka sivulla, mutta tähän piti saada vuosilukukin.

Nyt ne on vielä liimattava tuohon tauluun ja lisättävä valoja ym ja sitten on tämän vuoden spesiaali valmis valaisemaan eteistä.

Mutta ei se tähän lopu. Tein olohuoneen isojen nojatuolien tyynyihin joulupäälliset ja sohvat pitkät tyynytkin saivat uudet päälliset.

Ostin kankaat markkinoilta jo kaksi vuotta sitten, mutta kun kaksi vuotta sitten jouduin vuoteenomaksi, niin ompelu ei sujunut ja vuosi sitten tiesimme jo jättävämme vuokra-asuntomme taaksemme ennen tätä joulua, niin saivat kankaat odottaa kiltisti vuoroaan. Tekstillinen kangas on vielä käyttämättä, sitä on 3 metriä ja lahjapakettikankaasta lienee vajaa metri jäljellä.

Ja sitten kauan suunniteltu kranssi.

Ostin olkikranssin ja päällystin sen silkkinauhoilla. Nauhoja meni 8 metriä.

Kiinnitin alustavasti lenkin nuppineuloilla, liimasin sen kyllä kuumaliimalla paremmin ennen kuin ripustin kranssin (toisen kerran, tietysti se putosi ekalla kerralla, onneksi ei ollut vielä paljoa palloja ja pudotus oli lyhyt..)

Mittasin kranssin ympärysmitan ja merkkasin sitten nuppineuloilla 6 kohtaa tasaisin välimatkoin.

Niihin sitten liimasin ensimmäiset isot pallot, ja kun huomasin että olin unohtanut liimata nuo kannat paremmin palloihin niin liimasin sitten oikein reilusti...

Kuuden ison pallon väleihin aloin sitten liimaamaan hieman pienempiä palloja ja sitten aloin jo poistamaan kantoja kun oli aika liimata palloja pallojen päälle.

Taustalle liimasin sitten joulun lumitähtiä, niitä sattumalta oli minulla kuusi kappaletta, kolme valkoista ja kolme hopeaista

Siinä se nyt sitten on, valaistuna. Valot toimivat paristoilla, niitä on kahdet valot kieputettuna ja solutettuna pallojen väleistä.

Joulu tekee meillä aina ensin tuloaan ekstra lampuilla. Nämä tähdet ostimme Ikeasta ja ne saavat olla varmaan pääsiäiseen asti tuomassa valoa pimeään. Kyntteliköt pääsevät keittiöön ja yläkertaan.

Ja todistaakseni että ei kaikki ajatukseni pyöri joulussa: ompelin ystävättärelleni villamekon, minihameen ja yöpaidan. Kovin oli mielissään!

Nyt sitten valmistelemaan lahjakasseja huomisillaksi, kyntteliköt ulko-oven viereen on jo hankittu. Taidanpa vielä tarjota lämmintä glühweinia aikuisille jos tulisi viileämpää. Meillä on tällä hetkellä 15 astetta ulkolämpötila, saunakamarissa 12 astetta, siellä on aina viileää ellei sauna ole lämmin... ihme marraskuu.

Joulublogi aukeaa kohtapuoliin ja sitä ennen siivotaan

2015-10-23T21:52:00+03:00

Joulublogin osoite on http://koivuhovinjoulu.vuodatus.net/ - en sitten jättänytkään Vuodatusta - vielä....

Hankin itselleni Marie Kondon kirjan Kon Mari - siivouksen elämänmullistava taika.

Siellä se on ollut, vaatekomeron perällä... Eilen siivosin olohuonetta ja tuntui sen jälkeen tosi kivalta. Joten kaivoin kirjankin esille, en ole siis sitä edes katsahtanutkaan vielä... mutta tunne että jotain on tapahduttava on aikas voimakas. Mä hukun mun tavaroihini. Mies omiinsa, mutta niihin mä en koske ennen kuin mun tavaramääräni on normaalin rajoissa.

Käytiin tänään hakemassa hiilikannu ja pieni teekannu, keittiöön tulee jonkinlainen lämmitysuuni talveksi, vaikkakin se keskuslämmityspuu-uuni jäänee ensi vuoden puolelle... samalla matkalla hain lisää Annie Sloanin Chalk Paintia ja maalattavaa riittää... Vanha Singeri, mummun rikkinäinen piironki - peili on täysin irronnut liitoksistaan, sitä on vuosia korjailtu jotenkuten, nyt riitti.... pyyhekaappi peilillä, vitriinikaappi peilillä, pari pientä kirjahyllyä, tietokonepöytä, vanha pieni keittiön pöytä. Meidän elämästä tulee valkoista ja harmaata ja sitä piristetään sit niillä väreillä mikä milloinkin miellyttää. Ai juu ja ne "antiikkituolit" on maalattava myös. Ja pyöreä pöytä... Siinähän sitä alkuun. Maalaus on helppoa ja vahaamalla saa hyvän pyyhittävän pinnan.

Mutta nyt kirjan pariin, Ericillä on viimeinen yövuoro tällä viikolla.....