Eilen laitoimme ulkolyhdyt palamaan ja asetuimme odotusasemiin kl 18.30 - silloin oli lapsilla kokoontuminen kylätalolla. Ei kuulu ei näy. Tunnin jälkeen siirryimme olohuoneeseen TV:n ääreen. Puoli tuntia myöhemmin kuului lasten naurua, menimme ovelle ja siellä oli 5 lasta laulamassa. He saivat pakettinsa ja ilahtuivat, kuten myös kaksi äitiä jotka ilahtuivat erityisen paljon saadessaan muovimukillisen glögiä mukaansa. 

Eli Eric sai viedä piparipusseja työkavereilleen - jotka ilahtuivat suuresti. Eivät olleet saaneet omia "pussukoita" lapsuuden jälkeen. Eli mä oon taas kaikkien suosikkivaimo hetken aikaa... 

Facebookissa sitten kyselin että missäs se kulkue oikein oli - kuulemma keskustassa (200 metriä pitkä katu, jolla noin 12 taloa) ja ilmoitus että pienessä kylässäkin on niin paljon taloja ettei kaikkiin ehditä. Mitäs sitten mainostitte. Pöh!

No, ainakin sain aikaa miettiä syntyjä syviä Pyhän Martinuksen elämänkertaa tutkiessani. Ja tulin myös siihen tulokseen että meillä on kylän valoisin koti.

Keittiön ikkunoilla on jo joulukyntteliköt - vaikka eivät olekaan vielä valaisemassa.